sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

K e s k i - i k ä i s ty m ä s s ä k ö



Olen keski-ikäistymässä kovaa vauhtia. Sitä tämä varmaan on?

En ole voinut ajatellakaan, että sisustaisin kukkakankain. Siis en ennen tätä kesää. Ajatus Laura Ashleyn kankaista muhi koko kevään, kun eräällä kauppareissulla paikallisessa kangaskaupassa niitä bongasin. En uskaltanut siltä seisomalta sitä katsomaani kangaspalaa ostaa. Kävin sitä jopa pari kertaa ihailemassa.

Nyt, kun mieleni rohkaisin vihdoin ja viimein, pala oli tietysti jo myyty. Mikäs ihme se nyt oli, sillä todella mahtavat värit ja kuviot siinä olivat. Huoh!

Pyysin myyjältäkin apua, josko olisi jotain samantyyppistä vastineeksi löytynyt. En osannut ilmeisesti kertoa toiveitani selkeästi (en siis itsekään oikein tiennyt, että mitä etsin) sillä kangasta ei löytynyt. Jäin vielä kuitenkin kiertelemään kangaspakkojen väliin ja huomasin yhdessä pöydässä Laura Ashleyn ja Harlequin kankaita. Ja vieläpä mieluisissa kuoseissa.

Niinpä meille kotiutui tuo hento kukkakuosi. Se saa roikkua ikkunassa ainakin kesän ajan.

4 kommenttia:

  1. Kukkaa on ilmestynyt retromoderniin taloonkin ja pentikkii, voi apua

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Niin se kyllä on. Eipä se muuten tuossa roikkuisikaan tätä kesää. :)

      Poista