sunnuntai 12. toukokuuta 2013

ODOTTAVAN AIKA ON ... P I I I I I I T K Ä




Poika on ollut tulisilla hiilillä jo kolme viikkoa.

Hän hankki äitienpäivälahjan niin hyvissä ajoin, että on ollut vaikeuksia pitää sitä salassa. Olen joutunut toppuuttelemaan ja muistuttamaan, että lahja annetaan vasta äitienpäivänä.

Poika oli mummin ja ukin marssittanut kanssaan kauppaan ostoksille ja oli tasan tarkkaan kuulemma tiennyt, että mitä sieltä pitää hankkia. Kauniisti hän paketoi lahjan paperipussiin sisarensa avustuksella ja lisäsi tekstin kassin kylkeen, kuten yläkuvasta näkyy.

Mutta niin se aika kiirii, sillä onnittelupäivä onkin jo tänään. Paketista kuoriutui uusi lyhty etupihalle, sillä pihapeleissä keväällä hän oli sellaisen poikien kanssa vahingossa hajoittanut. Voi mun pientä.

 

2 kommenttia: