perjantai 15. elokuuta 2014

D I Y - S I S U S T U S P E I L I




Mitä syntyy vanhasta pojan työpöydästä, jalkalistoista ja kaapissa 7 vuotta lojuneesta peilinpalasta?
Kaunis sisustupeili olohuoneeseemme tietenkin!

Ensin pöydästä sahattiin ylimääräinen pituus pois. Mittasimme niin, että tulevat kehykset eli jalkalistat ylettyivät hieman yli pöydän reunojen. Ostimme siis sen korkuista jalkalistaa, että se on mahdollista. 
(Samaa jalkalistaa meillä muuten on myös lattianrajassa.)

Peilille mitattiin keskipaikka ja se liimattiin paikoilleen. Peili oli saanut kaapissa vähän kulmiinsa osumaa, mutta se ei meitä haitannut. Ne olivat melko pieniä ja elämisen jäljet saavat näkyä.

Kun liima oli vuorokauden kuivunut, nostimme peilin paikoilleen takan päälle ja ruuvasimme seinään kiinni. Vasta tämän jälkeen liimasimme listat paikoilleen, näin kiinnitystä ei huomaa päällepäin ollenkaan. Melkoisen viritelmät kirjoista sai ladata peilin alle, jotta listat saivat tukea. Muuten ne olisivat valuneet pois paikoiltaan.

Vuorokauden päästä uskalsimme ottaa tuet pois ja siinä se peili nyt leijuu paikallaan. Pidän erityisesti siitä, että jaksoimme nikkaroida ja hyödyntää vanhaa. Lisäksi peilistä tuli niin syvä, että se näyttää paljon arvokkaammalta kuin se loppupelissä onkaan.

Tämä on kierrätystä parhaimmillaan!


2 kommenttia: