TUOLIN UUSI ELÄMÄ

Eräänä talvisena iltana kirpputorilla aikaani kuluttaessani, tyttäreni ollessa balettitunnillaan, jotenkin vain ajauduin huonekaluosastolle, vaikken normaalisti sellaisilla osastoilla käykään.

Huomasin ränsistyneen ja surullisen näköisen nojatuolin lukuisten muiden tuolien ja sohvien keskellä. Vilkuilin sitä, mutta jatkoin matkaani. Kuitenkin se vain jäi kummittelemaan ja oli palattava vanhuksen luokse takaisin. Tarkastelin tuolia vähän paremmin, koeistuin sekä vaapuin ja pyörin sillä edestakaisin. Lähetin kuvan kännykällä miehelleni ja kysyin, josko tässä olisi meille potenttiaalia olohuoneen nojatuoliksi?

Ja niinhän siinä kävi, että hyväksyntä tuli. ONNEKSI! Tuoli odotteli useamman kuukauden nuhruisena olohuoneessamme, mutta ulkonäöstään huolimatta se saavutti lähtemättömän vaikutuksen ja saavutti oitis lempituolin tittelin.

Töitä tuolin kanssa sai tehdä, sitten kun siihen ryhtyi. Ensin piti ratkoa päällinen pois sekä irroittaa jalka. Aika karu totuus paljastui, kun tuoli oli riisuttu. Kaivattiin uuden kankaan lisäksi vähän pehmusteita. Ja kas, ensin piti tulla keinonahka verhoilu, mutta sen laittaminen ei täyttänyt laatuvaatimuksia. Ei muuta kuin uudestaan kankaan metsästykseen ja löytyihän se uusi ehdokaskin. Ja mieskin sen hyväksyi. Siis uudestaan sakset käteen ja ompelemaan. Ta-daa! Se valmistui viimein! Ei mikään priima tuoli, mutta meille aika rakas.