lauantai 13. elokuuta 2011

Melkein överiksi meni

Pari viikkoa poissa kotoa. Suurkaupunkien sykkeessä. Kiireellisessä työilmapiirissä.

Kaivaten vatsaystävällistä suomalaista ruokaa. Hieman heikkoon kuntoon veti taas, mutta onneksi matkalaukussa oli mukana perus Elovenaa sekä kuppikeittoja. Muuten matka olisi mennyt ihan överiksi. Mutta pakko mainita, että Suzhoun kymppikadulla on ihan mahdottoman hyvä italialainen ravintola, jonka ruoka pysyi sisällä muita paremmin.

Menomatka oli kovin kuoppainen ja paikanpäällä ollessa ilmassa leijui taifuunin vaara. Onneksi se kiersi Shanghain meren puolelta ja säästyimme pelkällä säikähdyksellä sekä ukkosella ja sateella.

Jokatapauksessa pienistä asioista on kaivettava se ilo irti. Kuten lasillisesta kuohuvaa, 28. kerroksen allasosaston käytöstä ja suomalaisesta SAUNASTA. Sekä kaikista kauniista yksityiskohdista mitä matka toi tullessaan.

Alla muutama makupala. Eipä matkalla paljon tullut kuvattua. Töitä tuli paiskittua sitäkin enemmän.

Näköalaa Shanghain Radisson SAS-baarin ikkunoista käsin.
Pieniä hauskoja yksityiskohtia riitti siellä täällä. Laskostettu lampunvarjostin heijasti valon kauniisti.

Shanghain top floorin hotellihuone oli mitä kultasävytteisin, tuolikin oli verhoiltu kultaisella satiinikankaalla.
Pikkuista 1x1 mosaiikkilaattaa & mielenkiintoisesti asetetut kuvat tauluissa. 


Niin se matka taas on ohi. Kohta uusiksi...

3 kommenttia:

  1. Kadekadekade.

    En uskaltais mennä lähellekkään ikkunaa, jos olisin 28. kerroksessa!

    VastaaPoista
  2. Kivan oloinen hotellihuone - sellainen valtavirrasta poikkeava. Tykkäisin varmasti yöpyä tuollaisesta, vaikken kullasta edes pidä:D Hotellihuone saakin olla vähän dramaattinen:)

    VastaaPoista
  3. Suvi: Joo, mutta Sky Dome Bar oli 47-kerroksessa (1.kuva). Eikä edes hirvittänyt. Ympärillä oli niin paljon yhtä korkeita tai korkeampia rakennuksia, ettei meinannut edes tajuta kuinka korkealla sitä itse on :)

    Kiki: Minäkin viihdyin. Kylppäri oli lasiseinillä (molemmissa hotelleissa), sängyillä silkkityynyjä ja kristalleja joka paikassa. Toisessa hotlassa oli sellainen pyrstön pesevä ja kuivaava pyttykin, mikä olikin aika oiva vatsatautiselle. :D Vähän överiksikin vetivät, mutta kuten itsekin sanoit, niin hotelleissa saakin olla kaikki vähän suuruudenhullua!

    VastaaPoista