sunnuntai 2. syyskuuta 2012

S u k u j u h l a t

 




Olimme eilen juhlimassa neljää sukulaista tunnelmallisessa Hollolan Hirvessä. Lähiruoka oli maukasta ja saimme mm. kuulla taustoja sukumme tutkimuksesta. Olemme onnekkaita, koska saamme viettää aikaa useamman sukupolven kesken isolla joukolla.

Kaikille lapsilla riitti keskenään tekemistä juhlapaikan pihapiirissä. Sillä seurauksella, että poikamme housujen polvet ovat nyt ihan punamultamaalissa. Huoh.

Omat päälivaatteeni sekä kenkäni olivat kaikki kierrätettyjä nahkavyötä lukuunottamatta. Paikallisesta kierrätyskeskuksesta löytyi vastikään musta kreppivillainen Polan vekkarihame, missä sivuilla on hauskana yksityiskohtana päällystetyt napit sekä ajankohtaiset mustat nahkaballeriinat, joissa on lakeriset kärjet.

Mukavaa oli, kippis!



2 kommenttia: