tiistai 29. heinäkuuta 2014

B U D A P E S T - unohtumaton lomakaupunki




Käväisimme kesälomalla Unkarissa.Olen ollut maassa ennenkin, reilu 20 vuotta sitten. Nyt pääsin kuitenkin paremmin käsitykseen siitä mitä maa ja sen kulttuuri pitävät sisällään.

Pidin näkemästäni kovasti.  S U O S I T T E L E N   Budapestia lämpimästi myös teille muille!




Aiemmista matkoista poiketen vuokrasimme asunnon kaupungin keskustasta. Näin isossa kaupungissa se osoittautui loistavaksi valinnaksi. Budapestissa on paljon nähtävää ja koettavaa, vieläpä erittäin kohtuullisella hinnalla. Kunnolliset kengät olevat tarpeet, jotta välttyy rakkuloista kantapäissä. Niistäkin tällä matkalla oli kokemusta, onneksi ei tosin itselläni. Converset eivät pettäneet tälläkään reissulla, edes mekon seurana!




Ensimmäisenä päivänä kävimme sirkuksessa! Kiinteä sirkus tiikereineen ja norsuineen on mieleenpainuva kokemus. Poika hykerteli katketakseen klovnien toilailuille ja trapetsilla taiteiltiin hyppien ja juosten!

Poikamme toive matkalta oli päästä vesipuistoon. Paikaksi valikoitui Margaret saarella oleva puisto, jossa oli 4 eri vesiliukumäkeä sekä lukuisia altaita. Kovalla helteellä vedessä pulikoiminen vilvoittikin mukavasti.



Matkan keskivaiheilla vuokrasimme auton pariksi päiväksi ja teimme yhden päivän retken Wieniin sekä toisena päivänä ajoimme Balaton järvelle.

Puoli päivää Wienissä kului hyvin nopeaan. Otimme tristikierrosajelun, jotta saisimme kaupungista vähän enemmän irti. Lisäksi kävimme nauttimassa perinteiset Wienin leikkeet sekä Sacher-kakut.





Balaton on ihanan lämmin ja matala järvi lähellä Budapestia. Satuimme juuri menemään rannalle kohdasta, jossa sijaitsi ilmaisia vesiliukumäkiä. Mikä sattuma! Lisäksi uimme rannan läheisyydessä kesyjen joutsenien kanssa! Pois lähtiessämme menimme lossilla vastarannalle. Siinäkin oli lapsille uutta elämystä.




Viimeisinä päivinä kävimme katsomassa konsertissa unkarilaista kansantanssia sekä -musiikkia. Illan
päätteeksi oli vielä jokiristeily illallisineen. Kaupunki näyttää kyllä todella kauniilta iltavalaistuksessa, niinpä iltaristeily on hyvä valinta. Illallinen ei ollut kummoinen, mutta jälkiruokavaihtoehtoja oli kyllä sen kymmenelle sormelle.






Ennen kotiin paluuta nautimme virvoittavista juomista kotikatumme Szimpla Kert-kuppilassa, mikä on käymisen arvoinen paikka. Se on rakennettu hylättyyn taloon ja täytetty vilkkaalla mielikuvituksella, käyttäen miljoonittain mielenkiintoisia yksityiskohtia. SUOSITTELEN!









Niin paljon jäi näkemättä ja kokematta.
TÄNNE ON HYVÄ PALATA JOSKUS VIELÄ UUDESTAAN!


3 kommenttia:

  1. Sattuipa sopivasti. Olemme menossa viikonlopuksi mieheni kanssa Budapestiin. Kannattaako käteistä vaihtaa reissulle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Terhi.

      Mukava kuulla. Haluaisin mennä uudestaankin tuonne. Miehen kanssa kaksin mieluusti. Me kävimme katsomassa Toulouse- Lautrecin näyttelyn Modernin taiteen museossa. SUOSITTELEN, sitäkin. :)

      Kannattaa ottaa mukaan euroja ja vaihtaa niitä sitten keskustassa, niissä on suotuisa kurssi. Tai nostaa rahaa luottokortilla seinästä. Missään nimessä ei kannata vaihtaa lentokentällä (ei Suomessa eikä Unkarissa) niissä kurssi on todella surkea.

      Isommissa kaupoissa uskaltaa kyllä ostaa kortilla, mutta on hyvä olla käteistä mukana. Jäätelöä varten vaikka, yksi pallo iiiiiiihanaaa jätskiä maksaa n.70senttiä. Eli ei muuta kuin herkuttelemaan!

      Ps. Gulassi keitto on monessa paikassa todella taivaallisen hyvää. Paikallista, edullista ja hyvää!

      HYVÄÄ MATKAA !

      Poista