keskiviikko 26. tammikuuta 2011

KÖÖKKI

Kun sen valokuvaamisen pitkin asuntoa aloitin, niin eihän siitä tullut loppua.

Tässä muutama kuva keittiöstämme. Jo valmiiksi aika passeli meille ennen muuttoamme, mutta kyllähän sitä piti vähän tuunata. Lisätä yläkaappeja ja vaihtaa vetimet. Kylmälaitteiden paikkaa vaihdoimme, jotta saimme keittiöön mahtumaan arkiruokapöydän. Hyvä siirto olikin!


Artekin syöttötuolista voisin kertoa teille tarinan. Minulla oli pakkomielle kyseistä tuolia kohtaan, kun kuopuksemme oli pieni. Etsin pitkään käytettyä sellaista ja vihdoin sellaisen löysimme. Haimme sen Helsingistä ja tyytyväisenä kannoin sen kotiimme. Ihana! Mutta poikahan ei siinä kauaa paikallaan pysynyt. Taustakaaren ja istuin puomin väliin jää niin paljon tilaa, että poika kampesi itsensä ylös alta aikayksikön. Mielummin hän istui sisarensa Trip Trap -tuolissa kuin omassaan. Niinpä me myimme tuolin eteenpäin ja ostimme pojalle samanlaisen tuolin kuin sisarellaan. Hyvähän se onkin, käytössä edelleen pojan omassa huoneessa.

Mutta enhän minä päässyt yli tuosta kaunokaisesta. Kerran kirppiksellä ollessani eräs kantoi myyntiin sisään juuri tuon kuvassa olevan syöttötuolin. No, mukaanhan se tarttui. Silloin se tosin oli vielä sininen selkäkaareltansa. Tuunauksella se sai pintaansa hionnan sekä uuden maalin ja lakan.

Onneksi mieheltä löytyi ymmärrystä vaimollensa. Olihan se vähän koomista ostaa syöttötuoli, kun taloudessa ei ole enää ketään kuka sitä tarvitsisi. Mutta kyllä sillä on ollut käyttöä aina kun meille on tullut pieniä kyläilijöitä. Ei se ihan turhake ole.

7 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköistä teillä.
    Miks löysin blogiisi vasta nyt??:)

    VastaaPoista
  2. Moi, saisinko kopioida kuvan tuosta teidän syöttötuolista? Meillä on siis samanlainen tuoli kunnostettavana ja äidilläni olisi tarkoitus tehdä siihen pehmuste, ja tuo näyttää juuri sen malliselta kuin olen ajatellut.:)

    VastaaPoista
  3. Elli: Kun noin kauniisti kysyit, niin saat toki. Kun tämä "uusi"tuoli meille kotiutui niin tein siihen myös päällisen. Hyväksi koettu malli myös ensimmäisessä tuolissa :D

    VastaaPoista
  4. Tyhmä kysymys: onko tuossa teidän Karlssonin kellossa viikonlopun päivät värikkäällä pohjalla? Ostin tänään Kodin Ykkösestä tuon saman kellon (mini Flip tosin) ja pettymyksekseni huomasin, että la ja su on vihreällä ja punaisella pohajalla :( Ihan järkky, mikseivät kaikki viikonpäivät voi olla mustalla pohjalla?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin on lauantai vihreällä ja sunnuntai punaisella. Siihen on kyllä tottunut jo :)

      Poista