tiistai 30. elokuuta 2011

LopuSSa KiitoS SeiSoo


Olemme käyneet harjoittelemassa reilun vuoden päivät puheterapeutin kanssa useampia kirjaimia. R, S sekä K -kirjaimet ovat olleet hakusessa. Pojan puhe on ollut varsinaista T-konsonantin jankutusta.

Kaupungin resursseilla pystyttiin antamaan tasan kaksi käyntiä, mutta turvauduimme yksityisen sektorin palveluun, koska pojalla oli into oppia ja meillä halu antaa pojalle mahdollisimman mutkaton koulun aloitus. Ainakin puheen osalta.

Ensin opittiin sanomaan hienosti rullaava R, seuraavaksi jännästi suhahtava S ja lopuksi kurkusta lähtevä K. Äänteet olivat hallussa, mutta puheeseen uusia opittuja taitoja oli vaikea sisällyttää.

Mutta arvatkaa mitä? Nyt tulee kaikki äänteet oikein puheessakin!!!  Poika itsekin sen huomaa ja ylpeänä asiasta mainitsee.

Iso KIITOS kuuluu mummille, että jaksoi kuskata Pikku-Ällää viikko toisensa perään toisen kunnan puolelle mukavan tädin luokse pelaamaan erilaisia kirjain pelejä ja opettelemaan äänteitä, kuten suhisevaa pörriäistä tai kraakkuvaa varista. 

RonSkiSti Sanottuna, lopuSSa KiitoS SeiSoo!

3 kommenttia:

  1. Voi kuinka hienoa! Sinnikäs pikkumies kertakaikkiaan.

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtavaa! Mun pitikin jossain vaiheessa kysyä että miten homma sujuu. Muistan kun vuosi sitten olit vielä murheissasi asiasta. Mutta kaikki järjestyy! Ja mahtavaa, että L on jaksanut tReenailla. Nyt on syytä olla ylpeä! TeRRKKuja täältä.

    VastaaPoista
  3. Naku: Tietyissä asioissa kyllä :)
    Laura: KeRRon teRKut K:ltaKin :)

    VastaaPoista