keskiviikko 27. helmikuuta 2013

A L E S T A

Ellos

Teimme tyttären kanssa tilauksen Ellokselta. Näin jälkikäteen katsoen koko ostoskorin sisältö oli vain muutamista väreistä koottu kokonaisuus. Keltainen on pinnalla edelleen, se vain on niin pirteä piristysruiske talven keskellä.

Nykyään katselemme tuotteita yhdessä, sillä mitään ei voi kysymättä enää ostaa. Neiti kasvaa niin silmissä, että minun kenkiäni hän on jo käyttänyt tosin vain luvallani. Vaatteeni saan vielä hetken pitää itselläni, en kylläkään enää kauaa.

Vink vink. Elloksen alehinnoista sai ainakin eilen vielä 40% hinnasta pois!


tiistai 26. helmikuuta 2013

K Ä M M E N E L L Ä




Köpiksen reissulta tarttui jotain pientä kotiintuomista itsellenikin matkalaukkuun pakattuna. Ostin Hay:n puukäden sormustelineekseni. 

Harmikseni omat sormeni ovat paljon kapoisempia kuin tällä puisella versiolla. Otin M-kokoisen kämmenen, jossa sormet ovat kuitenkin liian paksut, vaikka kuinka yritin niitä omiini liikkeessä verrata. 

Taidetaan ruuvata kämmen seinään kiinni ja tiputtaa kaikki sormukset kasaksi kämmenkuoppaan. Toimiihan se telineenä niinkin!




maanantai 25. helmikuuta 2013

C H I C



Näyttäisi siltä, että tyttärelläni on enemmän meikkejä kuin itselläni. Ei se määrä vaan jonkinsortin laatu yritän vakuutella itselleni. MSCHICin tuotteisiin olen ollut kyllä todella tyytyväinen. Ovat riittoisia ja laadukkaista. Pitääkin tehdä uusi tilaus pikimmiten...

Katselimme netistä eräänä iltana kynsilakkaus- sekä silmämeikkikuvia. Tyttäreni ihastui kaikkeen värikylläiseen ja leikkisään. Itse bongasin joukosta neuraalit lakkaukset glittereineen sekä mustat Adelen kaltaiset silmärajaukset.

Näin se menee sykleissä. Itsekin nuorena ihastelin kaikkea ”yliampuvaa”.

Äitinsä tyttö.

H I L D A


Hilda,
mitä mainioin nimi onkaan tuo,
se korvissa heliää, ilon mieleen suo.
Niinpä lähtee juuri ristityn neidon luo,
kuvan pehmOtus hilpeä tuo.


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

TOTEUTUNEITA UNELMIA



Siivoilin kaappeja ja löysin nämäkin. Toisella kaavalla olen tehnyt itselleni ja toisella sisarelleni unelmiemme morsiuspuvut. Oma pelkistetty pukuni on tehty paksusta satiinista, sisaren puvun yläosaan käytettiin myös pitsiä sekä helmiä.

Eipä ole kauaakaan, kun tytär halusi sovittaa hääpukuani. Siinä samalla kokeilin sitä itsetehdyn tiaran kera itsekkin ja puku mahtui edelleen päälle!

Arvaatko kumpi malli oli oman pukuni kaavoituksen pohjalla?


lauantai 23. helmikuuta 2013

H U O V U T E T U T





Suuntaamme tänään kummipojan syntymäpäiville. Hänen sisarilleen viemme myös pienet muistamiset mukanamme.

Huovutetuista palloista, kumilangasta ja koristenauhasta syntyi mainiot pienet käsikorut kahdelle herttaiselle pikkuruiselle neitokaiselle. Pujotamme korut isojen Charmmy Kittyn muotoisten kylpyvaahtopullojen kaulaan ennen lahjasäkkeihin sujauttamista.

Nyt auton nokka kohti juhlapaikkaa. Paljon onnea vaan..... x 3 !


perjantai 22. helmikuuta 2013

L A V E R I L L A






Tein ihan mahtavan löydön meidän neidin huoneeseen lähikirpputorilta. Siellä kaikkien enemmän ja vähemmän romujen keskellä nökötti kelta-kirjava-kukallisen patjan alla vanha valkoinen levitettävä laverisänky!

Osa saattaa muistaa, että meidän familyman nikkaroi vähän aikaa sitten neitokaisen huoneeseen parvisängyn, mutta sen käyttö jäi kovin vähäiseksi. Neiti ei sopeutunut millään unille katonrajassa. Lapsukaiset ovatkin yhdessä nukkuneet poikasen kerrossängyssä. Onneksi se on vieläkin olemassa!

Neiti maalailee pilvilinnoja oman huoneensa suhteen. Vähän uutta tapettia, sängynpäätyä, mattoa... Huoh. Onneksi taulut saivat jäädä seinään omalle vanhalle paikalleen.


Sängynpäädyn suhteen meillä onkin jo suunnittelma, hieno sellainen. Käytämme siihen parvisängystä purettuja lautoja ja vaneria. Siitä tulee varmasti kovasti tyttärelle ja äidille mieluinen!