keskiviikko 3. marraskuuta 2010

TUNNUSTAN!





Olen aivan heikkona sisustuslehtiin! Viime kauppareissulla mukaan tarttui Ellen lehtiä oikein kaksin kappalein, á8,50€! No, voisihan sitä rahansa turhenpaankin käyttää. Lehtiä selatessa kaikki muksujen iltakiukut ja työhuolet haihtuvat. Sisustuskuvia selaillessa vaivun levolliseen tilaan ennen nukahtamista. Nytkin lehdet odottavat yöpöydällä jo hämärtyvää iltaa. Arvatkaapa vain kuinka monta taloa olen unissani rakentanut ja sisustanut!
 


Mutta mitä tehdään kaikille niille kymmenille, jopa sadoille lehdille mitä meidän talouteen on kannettu? Ne selataan vuosien päästä uudestaan ja sivuilta poimitaan hyvät ideat talteen. Ne järjestellään omaan kansioonsa tiettyyn järjestykseen, kukin huone omalle paikallensa toisensa perään. Nyt on iso kansio jo täynnä kaikkea ihanaa. Välillä katselen kansiota ja sen kauniita kuvia toivoen, että joskus vielä omistaisiin kuvissa olevia tavaroita ja tunnelmia. 

3 kommenttia:

  1. No, ihan vastaavasti ostelen kuukausittain GQ:n ja Vogue Homme:n kaltaisia aikakauslehtiä, jotka ovat suoria miesten vastineita Cosmolle. Ehkä jopa nålånpaa ostokäyttäytymistä.

    VastaaPoista
  2. Ei suinkaan Juska rakas tuo ole sen nålånpaa. Hyvät lehdet on kyseessä. Mutta mitä sä teet niille, kun olet ne lukenut ja selannutkin ne läpi kenties monettako kertaa? Onks sulla oma leikekirja ;)

    VastaaPoista
  3. Hehheh, vielä toistaiseksi olen pitänyt askartelun taka-alalla ja tyytynyt arkistoimaan ne siististi kirjahyllyyn odottamaan turhautumistani vaatekaappini sisältöön.

    VastaaPoista