sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Kuutioden valkaisu

Keittiön vaalennus lähti käyntiin, kun saimme raikkaan valkoisen yrttipuutarhan keittiöön. Toinen puoli tasosta on nyt niin avoimen ja siistin oloinen, että sille sekaiselle mustan ja puun erivärien sekamelskalle tason toisella puolella piti tehdä jotakin.

Niinpä päätin vaihtaa tasolla olleet mustat korit vaaleampiin. Ikean puiset kukkaruukut lojuivat ylimääräisinä, joten päätin maalata ne valkoisiksi ja saada niistä uudet säilyttimet vanhojen mustien tilalle.

jälkeen

Ruukkujen sisäpuolet pidin maalaamattomana. Näin sain hauskan kontrastin kuutiolle. Näistä tuli hyvät ja mikä parasta, ne eikä maksaneet tällä erää mitään, koska ruukut sekä maalit löytyivät kaapista.

ennen

Pidin ruukuista kovasti ennen maalaamistakin. Reunat erityisesti olivat todella hienot. Mutta nyt sain astiat taas käyttöön uuteen tarkoitukseen.

Nyt on kaapissa lojumassa ja odottamassa uutta paikkaansa pari mustaa koria...

2 kommenttia:

  1. Kauniita niistä tulikin! Ja oi, teillä on tuota ihanaa Cow Parsley -tapettia! Se on ollut jo vuosien ajan haaveissa makkariin, mutta jotenkin päädyimme maalaamaan seinän Tunto-maalilla ja nythän tapettiin vaihtaminen olisi jo suuren työn takana kun seinä on röpelöinen.

    VastaaPoista
  2. Tämä sekä saman tehtaan Woods olivat "pakko saada" listalla nykyistä asuntoamme remontoidessamme. Enkä ole päivääkään katunut! :)

    VastaaPoista