O N N E N P Ä I V Ä

 
Käväisimme eilen pikaisesti Helsingissä.

Oli siinä autolla suhaamista, kun töistä ajoin hakemaan pojan koulusta toiselta puolelta kaupunkia. Sitten haimme tyttären sairaalalta hammasrautojen poistosta ja sen jälkeen suhasimme parkkiin rautatieasemalle, ostamaan liput, ollaksemme valmiina nousemaan junan kyytiin. Siinä vaiheessa tytär huomasi, että hänen Helsingissä tarvitsemansa tavarat ovatkin kotona. Ei auttanut kuin juosta takaisin autolle, ajaa kotiin hakemaan tavarat, laittaa auto parkkiin ja juostiin suoraan jo laiturilla odottavaan junaan. Hikihän siinä tuli. Tuskanhiki varsinkin.

Tytär pulputti kaikenmoista juttua koko matkan, koska oli niin mahdottoman jännittynyt. Poika peesasi vähän perässä. On se kiva, että muksut VIELÄ viitsivät puhua äidilleen kaikenmoista. Kohta sekin muuttuu ja olen ihan kalkkis, kenelle ei voi puhua mitään omista asioistaan...

Vatsa kurni jokaisella, kun lounaasta oli kulunut jo tovi ja olimme hikipäissämme rehkineet pitkin kaupunkia ennen junamatkaa. Onneksi meillä oli ruokatauon verran aikaa ennen varsinaista sovittua tapaamistamme. Niinpä suuntasimme hamppariaterialle, mihinkäs muuhunkaan kuin Burger Kingiin. Tämä oli siis lasten (sekä äidin) onnenpäivä!

Kellon tikittäessä eteenpäin suuntasimme Tanssitarvike Footlightin tiloihin hankkimaan neidillemme Gaynor Minden kärkitossut. Kyllä sitä oli odotettu! Päiviä on kuulkaas laskettu jo monta viikkoa tanssahdusten säestyksellä ja eilen se onnenpäivä koitti.

Nyt kovasti toivotaan, että tämä etukäteen hankittu syntymäpäivälahja on hintansa värtti ja jalka ei ihan heti kasva tossuista ulos. Ainakin kesän tanssikurssit Kuopion Tanssi ja Soi festareilla on hyvä vetää uusilla, kenties paremmilla tossuilla.

Neiti on ainakin ihan onnensa kukkuloilla! On tämä äitikin vähän, sillä Whopperin maut vielä hämärästi muistuvat mieleen. Ja samalla vaihto-oppilasajat Skotlannin nummilla...