keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Punainen lanka



Ahdistaa...

Netti on pullollaan toinen toistaan ihanampia blogeja. Toiset ovat niin taitavia sanallisesti kertomaan tunnoistaan ja polttavista puheenaiheista. Toiset osaavat taidokkaasti kuvin kertoa arjestaan. Joillakin riittää aikaa ja inspiraatioita loistavien ruoka ja leivontablogien pitämiseen.

Itse olen kohta (tosin vasta) 3kuukautta omaani pitänyt, mutta tuntuu että taidan olla hakuteillä. Täällä on kaikkea sekaisin, aivan kuin tornadon jäljiltä.

Blogini otsikon alla lukee: Esteetikon mietteitä omasta ajata ja oman pajan tuotoksista. No, varsinaisesta omasta ajasta on tullut aika vähän kirjoitettua, lähinnä sen puutteesta johtuen ja pajassakin on ollut melko hiljaista. Toisaalta oma aikani on melko lailla perheen yhteistä aikaa. Ja oma paja on käynyt vajaalla, arkisten kiireiden keskellä. Sitä tässä vaan mietin, että missä se blogini punainen lanka mahtaa olla?

Ehkä se onkin se minun arjestani kertominen. Oma aikani on tässä koneella istuessani ja kertoessani omasta elämästäni.

Eli näillä mennään. Ehkä tämä tästä aikaa myöten ohjautuu oikeille uomilleen.

2 kommenttia:

  1. Miksi pitäisi tehdä niin kuin muut tai lokeroida itsensä johonkin laatikkoon ja kirjoittaa vain siitä?

    Jokainen etenee tyylillään, eikö Blogi ole kuitenkin jokaisen henkilökohtainen juttu. Näin ainakin minä ajattelen:)

    Iloisesti bloggaillen kohti vuotta 2011!

    VastaaPoista
  2. Voi. Tiedän kyllä ahdistuksen, se taitaa kuulua tähän hommaan.
    Mutta mieti vain mikä on SUN juttusi ja pysy siinä, ei kannata vertailla muihin. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista