lauantai 11. huhtikuuta 2015

TÄSTÄ TULIKIN IHAN ERILAINEN PÄIVÄ



Tänään on ollut vähän erilainen päivä.
Auto ei liiku metriäkään, se laittaa päivänkulun uusiksi.
Ja ihan hyvällä tavalla!

Mies on koko viikonlopun kertausharjoituksissa ja 
muksut olivat isovanhempien kanssa teatterissa Helsingissä.

Minulla oli aikaa vain itselleni. 
Se, että ei ole auto käytettävissä tietää myös sitä, että kiire loppui seinään.
Kävin yksikseni kaupungilla katsastamassa kotikulmien pikkuiset putiikit.
(Petit St Louis, Puoti, Millan Putiikki...)
Nautin mielettömästä auringonpaisteesta ja linnunlaulusta.

Söin lounaan kaikessa rauhassa ja tein pikkuriikkiä (herkku)ostoksia.

Istuin vajaa puolituntia bussipysäkillä, katselin ohitseni käveleviä ihmisiä.
Ei yhtään haitannut, että edellinen linjuri oli juuri mennyt ohi.

Kävelin metsäpolkua pysäkiltä kotiin.
Elämä on aika hyvällä pohjalla.
Näin eikä mitenkään muuten!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti