Piiat

Naisten kesken olimme elokuvissa viikonloppuna ja valitsimme katsottavaksi draamaa. Piiat (The Help) osoittautui nappivalinnaksi. Elokuvan aihe rotuerotteluineen on raskas, mutta niin koskettava ja osittain humoristinenkin.

Ripsivärejä poskiltamme pyyhkien poistuimme salista. Hieno tunne, kun elokuva saa tunteet pintaan ja herättää ajatuksia, hyvässä ja pahassa.

Kuva täältä

Kuva täältä

Kuva täältä

Elokuva perustuu Kathryn Stockettin samannimiseen menestysromaaniin.

Tytöt tahtoo pitää hauskaa

Mily eye flashes

Jumantsuikka tätä on odotettu! Viisi naista, viisi äitiä yhdessä. Shoppailua, elokuvia, hyvää ruokaa ja mahtavaa seuraa. Ei lapsia jaloissa ja rinnoissa roikkumassa.

Akut ladataan nyt!

Lumessa

Ruokailutilan pitkä matala kaappirivi sai kiiltävän valkoisen tason päällensä. Entinen tumma kirsikkapuinen sai väistyä tieltä. Nyt tila tuntuu ihanan paljon isommalta ja valoisammalta.

Tytär tosin valittelee, että miksi kaikesta täytyy tulla valkoista? No, kun me valmistaudutaan siihen kohta saapuvaan talveen ja lumeen, heh!

Jep, taulu on edelleen vailla seinäkiinnikkeitä.

Wirtaa

Meidän pienellä miehellä virtaa riittää. Joka päivä ja tunti. Yölläkin pyörii kuin hyrrä, varsinkin jos viereeni kipuaa yön pimeinä tunteina.

Onneksi osa energiasta puretaan harrastuksissa. Tänään vuorossa koris sekä hiphop. Mahtaa illalla taas väsyttää.

.

Valkosuklainen mustikkajuustokakku

Niin hyvää ettei sanotuksi saa!
(Ohje Ulla Svenskin Lempileivonnaiset kirjasta)

........................................................
Valkosuklainen mustikkajuustokakku

POHJA:
200g Marie-keksejä
150g voita

TÄYTE:
600g Philadelphia-juustoa
250g maitorahkaa
1dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1dl maissitärkkelystä
3 kananmunaa
200g valkosuklaata

PINNALLE:
2dl mustikoita
sokeria

1. Murusta keksit ja sekoita pehmeän voin kanssa sekaisin.
2. Taputtele leivinpaperilla vuoratuun irtopohjavuokaan.
3. Vatkaa tuorejuusto ja rahka sekaisin.
4. Lisää sokerit ja maissitärkkelys juustoseoksen joukkoon.
5. Sekoita kananmunat yksitellen täytteeseen ja lisää pieniksi paloiteltu valkosuklaa.
6. Kaada täyte keksimurupohjalle, ripottele mustikat päälle sekä hieman sokeria pinnalle.
7. Paista 175 asteessa n. 50min.
8. Sammuta uuni ja anna olla jälkilämmöllä n.30-40min.
9. Nosta jäähtynyt kakku jääkaappiin yöksi ja tarjoile seuraavana päivänä.

Yhteinen harrastus

Se se on toisille kummajainen. Kuinka te aina jaksatte? Ja yhdessäkin vielä! 

Yhteinen harrastuksemme on siis sisustaminen ja remontoiminen. Siihen ei vain kyllästy. Nyt vuosien myötä on malttia tullut ja asioita jopa vähän sulatellaan, ei ryhdytä hötkyilemään ja hätiköimään. Puolisen vuotta, kun tätäkin mietti ja puntaroi niin voi sitten yks kaks yllättäen ryhtyä hommiin.

Väljähtäneen näköinen yläkerran aula sai vähän eloa, kun maalasimme yhden seinän tummanharmaaksi. Nyt kauniit jalkalistatkin pääsevät oikeuksiinsa.

Maalauksen jälkeen aulaan sopisivat alakerrassakin olevat tummanharmaat pistorasiat ja valokatkaisijat, mutta nämä saavat olla nyt näin valkoisina. Ei pidä hötkyillä.

Kuvan taulussa oleva purjehdusaihe on molemmilla lähellä sydäntä. Miehellä konkreettisemmin kuin itselläni. Pari kokemusta rikkaampana osaan sanoa, että se ei ihan ole mun juttu. Tai on, mutta vain poutasäällä lilluessa, heh!

(Kuvat ovat kyllä yhtä sontaa. Illalla keinovalossa kuvaaminen on ihan syvältä sieltä.)

Alla kuva ennen maalausurakkaa. Seuraavaksi onkin sitten portaiden vuoro! Ja hamassa tulevaisuudessa häämöttää kaiteen uusiminen / koteloiminen.

Naps

Olen tänään miettinyt, että koska pinna saa katketa? En tosin päässyt vielä mietiskelyissä loppuun asti, sillä pinnani ei (ihme kyllä, näin jälkikäteen mietittynä) katkennut. Ei edes pahemmin palanut.

Iltapäivän kulku meni näin:
Pojalla jokapäiväinen kiukku purkautui äidin nähdessään, sillä ei menty pojan toivomaan ostarin markettiin. Kaupassa poika käveli perässäni, tuuppi, hyppi tasajalkaa, kitisi jotain koko ajan. Taisin erottaa sanan k ja kauppa. Sanoin, että jos lopettaa kiukkuamisensa, niin voimme mennä toiseenkin kauppaan hänen ostoksensa tekemään, kunhan äidin ostokset on ensin tehty. Kitinä jatkuu. Kassalla herra töröttää tiellä niin, ettei ostoksia saa nätisti ladattua hihnalle ja siirtyy tietysti maksupäätteen eteen hillumaan, kun pitäisi kukkaroa aukoa. Kitinä jatkuu edelleen. Alahuuli on venynyt ennätysmittoihin. Silmiäkään ei enää näe kurtistelevien kulmien alta.

Pihalla vielä painotin, että jos NYT lopettaa tuon kitinän niin voidaan mennä sinne toiseenkin kauppaan. Ei lopeta. No, kamat autoon ja matkaan. K-kaupan kohdalla hirnahtaa takapenkiltä ja vaatii pääsyä omille ostoksilleen. Ei menty. Armoton potkiminen kuskin tuolin selkänojaan alkaa. Ai miten kiva selkähieronta ajattelen. No, en muuten ajattele.

Kohotan vain hieman ääntäni ja pyydän lopettamaan. Haistan jotain, mutustelen vähän ja mietin, että mikä ihme täällä haisee? Muistini syövereistä kaivan tutun tuoksun. Ei jumankauta jätkä. Sun kengissäs on koiran p*?#skaa ja nyt ne on kaikki äidin auton penkissä.  

Kotipihaan saapuessa hirnunta ja itkuntynkä on loppunut. Pyydän pojan kotiin sisälle, hakemaan vanhan pyyheliinan ja pesemään jälkensä rikospaikalta. Käski minut poistumaan paikalta. Liian nöyryyttäävää siis muutenkin. Hetki meni, siivosin loppujäljet, kiikutin täysin likaiset kengät roskapönttöön ja suihkautin raikastinta auton sisuksiin.

Poika oli katuva ja iloinen oma itsensä taas hetken päästä. Kunnes palasimme autolle ja huomasimme, että oven tiiviste retkotti maata pitkin ja pelkääjän puolen ovesta ja verhoiluista löytyi myös ruskeaa ystäväämme. Poika totesi, että: " No, siivotaan noi vain pois ja pikaliimalla toi kumi takas paikalleen. Sitäpaitsi täällähän haisee ihan hyvälle". (Kiitos raikasteen.)

Ei jumantsuikka, tämähän on ihan after ski school meininkiä! Mutta näin siis meillä. Vähän enemmän tai vähemmän tätä rataa, lähes joka ikinen päivä.

Niin ja sen napsahduksen jätin sitten toiseen kertaan. Hyvä minä!