tiistai 8. toukokuuta 2012
S u d o k u
Siskon miehellä on synttärit. Hip-hip-hurraa!
Muistimme ja onnittelimme häntä vessaan sijoitettavalla ajanvietteellä. Ei haittaa vaikka Hesari ei Rivieralla ilmestykään. ;)
perjantai 4. toukokuuta 2012
Aivot narikkaan
Nyt pidän pienen breikin.
Nautin vain auringosta ja lähisuvun seurasta. En mieti työasioita enkä paljon muutakaan. Kunhan saan herkkuja suun eteen sekä vähän kylmää kyytipojaksi niin elämä hymyilee. Ihan sama missä sitä on, kun on rakkaat ympärillä.
ps. Vielä kerkeät osallistua arvontaan. Aikaa on lauantaihin 13.5 asti.

torstai 3. toukokuuta 2012
K e r t a k a i k k i a a n
Alku viikosta juhlimme ja hääräsimme keittiössä.
Herkkuja oli vaikka muille jakaa ja olihan sitä väkeä niitä jakamassa sekä nauttimassakin. Kahvia kului, likööriä, konjakkia tai skumppaa unohtamatta. Pikkuleipää oli sen kolmea sortti, pullaakin löytyi sekä kuivaa- että täytekakkua.
Mahtavat pirskeet kertakaikkiaan!

K e o s s a
Siellä ne sängyn päällä lojuvat. Sekasotku keossa.
Vaikeaa on ollut päättää mitä pinoon kelpuuttaa. Ikävin vaihe, se samperin silitys on vielä edessä. Kertaa kolme. Jonkunhan ne lasten vaatteetkin täytyy silittää.
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Suklaamousse kerroskakku
Valmistin tälläisen suklaisen moussekakun äitini syntymäpäiville.
Kakku on äärimmäisen helppo, mutta hidas valmisteinen kolmen kerroksen suklaakakku. Lisää suklaata voit lisätä paloina mousseseokseen, jos siltä tuntuu. Halusin itse moussesta tasaista, joten tällä kertaa en lisännyt sinne suklaahippuja.
......................................
Kahden suklaan kakku
Suklaakakkupohja:
ohjeita on vaikka millaisia, kokeile esim. tätä .
Kakkupohjan päälle:
aprikoosihilloa
Tumma suklaamousse:
2pss valmista suklaamoussea (Blå Band)
2dl kermaa
1dl rasvatonta maitoa
tilkka kiehuvaa vettä
3 liivatelehteä
Valkosuklaamousse:
1pss valmista valkosuklaamoussea (Dr Oetker)
2dl maitoa
1dl kermaa
tilkka kiehuvaa vettä
3 liivatelehteä
Tumma suklaamousse:
2pss valmista suklaamoussea (Blå Band)
2dl kermaa
1dl rasvatonta maitoa
tilkka kiehuvaa vettä
3 liivatelehteä
Reunoille:
sulatetusta tummasta suklaasta tehtyä ristikkoa
Pinnalle:
marsipaaniruusuja
marsipaanilehtiä
Kostutukseen:
maitoa
1. Paista kakkupohja ohjeen mukaan, jäähdytä ja leikkaa kolmeen osaan.
2 Valmista alempi tumma suklaamousse sekoittamalla jauhe nesteeseen hyvin vatkaten.
3. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan n. 10 min.
4. Kiehauta tilkka vettä ja sulata 3 liivatetta siihen.
5. Kaada liivateseos suklaaseoksen sekaan.
6. Asettele kakkupohja irtopohjavuokaan, kostuta maidolla, levitä päälle aprikoosihilloa ja kaada suklaaseos sen päälle.
7. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään puoleksi tunniksi.
8. Valmista vaalea suklaamousse pussin ohjeen mukaan.
9. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan n. 10 min.
10. Kiehauta tilkka vettä ja sulata 3 liivatetta siihen.
11. Kaada liivateseos valkosuklaaseoksen sekaan.
12. Leikkaa lopuista kakkupohjista n. 1cm joka puolelta reunoilta pois.
13. Asettele 1 kakkupohja irtopohjavuoan keskelle, levitä päälle aprikoosihilloa ja kaada suklaaseos sen päälle. Ole tarkkana reunoissa, jotta seos menee aivan vuoan reunoille tasaisesti, näin reunasta tulee siisti.
14. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään puoleksi tunniksi.
15. Valmista ylempi tummasuklaamousse sekoittamalla jauhe nesteeseen hyvin vatkaten..
16. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan n. 10 min.
17. Kiehauta tilkka vettä ja sulata 3 liivatetta siihen.
18. Kaada liivateseos suklaaseoksen sekaan.
19. Asettele viimeinen kakkupohja irtopohjavuoan keskelle,kostuta maidolla, levitä päälle aprikoosihilloa ja kaada suklaaseos sen päälle. Ole tarkkana reunoissa, jotta seos menee aivan vuoan reunoille tasaisesti, näin reunasta tulee siisti.
20. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään puoleksi tunniksi.
21. Irrota kakku vuoasta seuraavana päivänä.
22. Tee sulatetusta suklaasta ristikkoa kontaktimuovi kaitaleen päälle. Laita pieneksi hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.
23. Asettele suklaaristikko kakun reunoille. Laita kakku kylmäänja poista muovi kylmän kakun ympäriltä ennen tarjoilua.
24. Asettele muotoilemasi sokerimassa ruusut paikoilleen vähän ennen tarjoilua.
tiistai 1. toukokuuta 2012
Mango-passion moussekakku
Tässä keväinen ja raikas moussekakku, millaisen valmistin äitini syntymäpäiville.
Kakku on helppo tekoinen, mutta hidas valmistaa, sillä kerroksia pitää jähmettää välillä.
Reunasuklaat voi hyvin jättää pois, sillä kakusta tulee raidallinen.
......................................
Mango-passion moussekakku
Kakkupohja:
ohjeita on vaikka millaisia, kokeile esim. tätä .
Kakkupohjan päälle:
hedelmäistä hilloa
Mango-passion mousse:
4pss valmista mango-passion moussea
2dl kermaa
1dl rasvatonta maitoa
tilkka kiehuvaa vettä
3 liivatelehteä
Valkosuklaamousse:
1pss valmista valkosuklaamoussea (Dr Oetker)
2dl maitoa
1dl kermaa
tilkka kiehuvaa vettä
3 liivatelehteä
Mango-passion mousse:
4pss valmista mango-passion moussea
2dl kermaa
1dl rasvatonta maitoa
tilkka kiehuvaa vettä
3 liivatelehteä
Reunoille:
sulatetusta valkosuklaasta tehtyä ristikkoa
Pinnalle:
sokerimassasta muotoiltuja ruusuja ja lehtiä
Kostutukseen:
maitoa
1. Paista kakkupohja ohjeen mukaan, jäähdytä ja leikkaa kolmeen osaan.
2. Vaahdota alempi mango-passion jauhe sekä nesteet keskenään vaahdoksi.
3. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan n. 10 min.
4. Kiehauta tilkka vettä ja sulata 3 liivatetta siihen.
5. Kaada liivateseos vatkatun seoksen sekaan.
6. Asettele kakkupohja irtopohjavuokaan, kostuta pohja maidolla, levitä päälle hilloa ja kaada mousseseos sen päälle.
7. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään puoleksi tunniksi.
8. Valmista vaalea suklaamousse pussin ohjeen mukaan.
9. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan n. 10 min.
10. Kiehauta tilkka vettä ja sulata 3 liivatetta siihen.
11. Kaada liivateseos valkosuklaaseoksen sekaan.
12. Leikkaa lopuista kakkupohjista n. 1cm joka puolelta reunoilta pois.
13. Asettele 1 kakkupohja irtopohjavuoan keskelle, kostuta pohja maidolla, levitä päälle hilloa ja kaada suklaaseos sen päälle. Ole tarkkana reunoissa, jotta seos menee aivan vuoan reunoille tasaisesti, näin reunasta tulee siisti.
14. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään puoleksi tunniksi.
15. Vaahdota ylempi mango-passion jauhe sekä nesteet keskenään vaahdoksi.
16. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan n. 10 min.
17. Kiehauta tilkka vettä ja sulata 3 liivatetta siihen.
18. Kaada liivateseos vatkatun seoksen sekaan.
19. Asettele viimeinen kakkupohja irtopohjavuoan keskelle, kostuta pohja maidolla, levitä päälle hilloa ja kaada mousseseos sen päälle. Ole tarkkana reunoissa, jotta seos menee aivan vuoan reunoille tasaisesti, näin reunasta tulee siisti.
20. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään puoleksi tunniksi.
21. Irrota kakku vuoasta seuraavana päivänä.
22. Tee sulatetusta suklaasta ristikkoa kontaktimuovi kaitaleen päälle. Laita pieneksi hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.
23. Asettele suklaaristikko kakun reunoille. Laita kakku kylmäänja poista muovi kylmän kakun ympäriltä ennen tarjoilua.
24. Asettele muotoilemasi sokerimassa ruusut paikoilleen vähän ennen tarjoilua.
J u h l i t a a n
Tänään me lähdemme juhlimaan. Muutakin kuin vappupäivää. Täytekakut ovat valmiina ja simasta on rusinat kohoneet jo pintaan.
Arvannette mitä ISO lahjapaketti pitää sisällään?
Kippis!
Arvannette mitä ISO lahjapaketti pitää sisällään?
Kippis!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)